Alkaa olemaan ne kamalat lumivallit hämärä muisto vain enää! Ainoana niistä muistuttaa vesikellot kummassakin kämmenessä, kun olen lapion kanssa lunta levitellyt jotta kesä tulisi nopeammin.

Olen siis NIIIN ylpeä Kuisman tottiksesta että! Kahtena perättäisenä perjantaitreenissä on paikallaanmakuussa viereiset koirat lähteneet Kuidea kohti ja jäbällä ei edes kyynärät ole nousseet ilmaan. Ja ekalla kerralla tuli sentään sakemanni hieman ärähtäen kohti! Vähänkö on upeaa, tosin tyhmänrohkeaakin kun ei murisevan koiran edestä edes lähde!?

Viettiseminaarissa saatujen neuvojen saamisen jälkeen on tuo seuraaminenkin saanut ihan uuden ulottuvuuden ja tenhon. Ei katse harhaile, tai sitten kun alkaa harhailemaan niin on ollut pikkasen liian rankat/pitkät reenit nuorukaiselle. Sitten on jo syytä lopettaa.

Ja eilissä tottiksissa tuli läpimurto, josta olen erityisen tyytyväinen! Tähän asti kun mukana on ollut starttipistooli, Kuisma on ampuessa nostanut itsensä äärimmäisen korkealle moodille eikä ole sieltä laskeutunut kun vasta kotona. Ei ole paljon makkaran/nakin/lihapullan heiluttelu nenän edessä auttanut kun riista etsitään! Mutta kas kas, eilen sain sen seuraamaan minua kun laitoin makkaran nenän eteen ja pidin sitä siinä ja Kuisma seurasi! SIIS WAU!!

Sitä kun on ensi kesänä aikomus harjoitella ettei aseen laukauksesta tartte nostaa mieletöntä kiihkoa päälle, vaan on maltettava odottaa/noudattaa käskyjä. Muuten on turha haaveilla tulevaisuudessa vesiriistakokeeseen tai pelastusjälkikokeeseen menosta. Ja eilinen antoi toivoa että se jopa saattaa onnistua !

Kävin yksi ilta tekemässä erittäin lyhyen jäljen tuohon erittäin pienelle metsäalueelle nurkan takana Kuismalle. En antanut kauan jäljen vanheta, vaan kipitin takaisin kotiin ja pakkasin taskuun valjaat, koira hihnaan ja menoksi. Ennen jälkeä natsalle valjaat päälle, hieman tasaantumista ja sitten käsky. Ja niin meni nenu maahan janaa etsiessä! Muutamassa kohdassa hieman pääsi hyökkäilemään mutta bonjasi se sitten ne esineetkin sieltä matkalta. Tällä viikolla lisää jälkeä! Kuisma taisi tajuta että taas on SE aika vuodesta että aletaan rämpiä metsissä enemmänkin ja mikäpä hänen mielestään mukavampaa olisikaan! Duunia duunia aina vaan ja herra nauttii.

Tyttöjen iltakin meni ihan kivasti, tuotteita oli paljon ja tilauksia sateli. Tässä meidän olohuoneen pöytä täynnä tavaraa (olen aina ajtellut että se pöytä on aika iso, mutta ehkei se olekaan):

Kivasti tuotteiden saapumispäivä on vappuaattona, joten kaikki tytöt pääsevät pienessä simassa sitten kumppanien kanssa testailemaan ostoksiaan . Paitsi yksi, kun hänen aviomies istahtaa kyseisenä päivänä moottoripyörän päälle ja keula suuntaa kohti Tsernobyliä.. Enkä se ole minä, Jouni on menossa silloinkin työhön.

Käytiin Kuisman kanssa taas moikkaamassa Elliä, kun se on ollut masiksessa taas juoksujen jälkeen. Ja sainkin sitten hävetä silmät päästäni ! Kolme kertaa nuori gentlemanni nosti kinttua sisällä ja merkkasi vähän reviiriään! Aivan uskomatonta. Sitten kyseinen elukka söi Ellin kaikki luut ja rikkoi lelut! Hieno vieras?! Sanoin että kohta Johanna ei usko että Kuisma on sisäsiisti, kotona eikä muualla tuota harrastele.. Kamalaa, mutta miulle luvattiin että Ellin kosto on hirmuinen heidän seuraavalla käynnillään! Odotamme mielenkiinnolla..

Voi kun olisi hieno ilma hieman vaikkapa mopoilla tänään..

-presös-

 EDIT. 26.4.2010. kouvolan näyttely elokuussa vaihtuikin seuraavan viikonlopun TerriEriin! Pyhitetään yksi kokonainen viikonloppu sorsastukselle!