Voi paska että on ollut tyhmä viikko! Maanantaina alkoi tuntua olotila heikolta ja tiistaina se sitten pukkasikin 38 astetta lämpöä tälle akalle! Keskiviikkona bonukseksi siihen vielä pään täyteen räkää.. Eikä vieläkään helpota kuin kuumeen osalta.

Koirat on siis ollut lenkittömällä viikolla, johon kaikki kolme kotona olevaa ollaan tympäännytty. Kuisma kiipeilee kohta seiniä pitkin tylsistymistään ja sen vuoksi mulla alkaa palaa pinna, eikä tuo Almakaan tähän möllöttelyyn tyytyväisin ole. Onneksi ne voivat hieman purkaa turhautumistaan leikkimiseen: on meinaan ollut aikamoisia petipaineja tuolla niiden omassa huoneessa ! Alma ihan käy hakemassa Kuisman sinne leikkimään ja siinä menee joskus puoli tuntia ja joskus parikin tuntia mäyhätessä. Valitettavasti en ole saanut kuvia, koska jos olen liikahtanut leikki loppuu.. Sellaistakin on tapahtunut, jota en olisi ikinä uskonut tapahtuvan, että ulos mentäessä ne käyvät leikkimään. Ja ulkona on se 20 astetta pakkasta ja leikin aloittaa Alma!? Pääosin se leikki menee näin: Kuisma juoksee niiden tekemiä kujia pitkin ja Alma "vaanii" natsaa, sitten etujalat heiluvat molemmilla korkealla ilmassa ja Kuisma lentelee lumipenkkoihin ja taas uusi juoksukierros. Enää ei siis vanhaa rouvaakaan nuo kovat pakkaset niin häiritse, onkohan tullut ns. luonteenlujuutta kun minä olen niitä kävelyttänyt pitkin maita ja mantuja satoi tai paistoi, oli paljon pakkasta tai ei?!

Alma luminaama pihalla käynnin ja leikin jälkeen.

Kaikesta nuhaisuudesta huolimatta olen tänään päättänyt siivota. Peitot ja tyynyt saavat olla KOKO päivän ulkona jotta pöpöt kuolee ja tähän mennessä olen saanut leikattua koirilta kynnet sekä imuroitua. Pienen tauon, jota todella tarvitsen, jälkeen pesen lattiat, tauko, pesen vessan ja kylppärin ja sitten se olisikin siinä! Aikaa kun on koko päivä ja ilta, en nimittäin usko että se armas mieheni tänäänkään ihan aikaisin sieltä työmaalta kotio tulee. Kolme viikkoa se onkin siellä ollut enemmän kuin kotona, alkaa pikkasen menemään hermot!  

Olennpa saanut opetettua tuon Boltin noihin normiaskareisiin hienosti, kynsien leikkuu onnistuu ilman mutinoita nykyään. Sanoo vaan että nyt leikataan kynnet ja jätkä rauhoittuu lattialle kyljelleen! Eikä edes kisko jalkoja pois kuten Alma tekee, etenkin takajalkojen kohdalla.

Toivoin isosti että tämä nuhailu loppuisi ajoissa, koska huomenna olisi pienen ukon ristiäiset Kouvostoliitossa ja meitä on pyydetty kummituksiksi. Tai siis eihän miusta virallista kuumia tule, pakana kun olen , mutta Jouni joutuu näillä näkymin menemään vastaanottamaan tämän suuren tehtävän yksin. Enhän halua viedä lahjaksi flunssaa! Bonuksena olisin nähnyt muita ihmisiä taas pitkästä aikaa.. Kun ei tuota omaa miestäkään ole kummemmin näkynyt täällä!

Sellaista herkkua. Nyt siivoamaan!

-presös-